”Kukahan sinä nyt sitten olet?” Josh kysyi ääni tasaisena siinä aistikuvajaisessa, joka oli aivoissani rinnakkain fyysisemmän maailman kanssa. Näkymät limittyivät silmissäni niin, että ohjaamo ja sen synkronointikuvajainen olivat kuin kaksi lasilevyä, joille piirtyvä maisema osui välillä täysin kohdakkain, välillä hämärtyi. Siitä oli vaikea saada otetta, mutta ainakin olin jokaisessa maailmassa yhtä aikaa ja yhdessä Joshin … Jatka artikkelin 90. Toivo lukemista